torstai 26. syyskuuta 2013

Guzzin säätöä erityisesti sytyksen suhteen

Kävimme poikain kanssa pelaamassa korttia muutama viikko takaperin.
Pelasimme sen verran ahkerasti, ettei moottoripyörillä ajettu ennen sunnuntaita, mutta sen verran kuitenkin niitäkin räpellettiin, että laitoin California Jackaliini California Vintagen sytytyskartat.
Vintagen siinä mallissa mistä kartta on kotoisin, on tuplatulpat, ja oman Jackalini kartat olivat yksille tulpille.
Ehdottomasti kannatti vaihtaa, kone muuttui perstuntuman perusteella paljon pontevammaksi, ja tietyt käytöshäiriöt katosivat.
Varsinainen karttojen käsittely tapahtui TunerPro - ohjelmaa käyttäen, "copy - paste" operaatiolla. On se helppoa nykyään.

Suzuki talvilepoon

Viime postissa pohdin kierroksille jäämistä. Syy lienee läppien epäbalanssi, sain vian siirtymään vasemmalta oikealle, kun hieroin balanssiruuvia (se ruuvi jolla säädetään vasemman ja oikean kaasuttimen läppien akseleiden keskinäinen asento) kohdalleen.
Puuttuvalla kuulalla ei liene muuta merkitystä kuin se, että ryyppyä joutuu pitämään käsin päällä. Tällä ei ole kovin suurta merkitystä, jos ja kun vaan malttaa käyttää pyörän lämpimäksi ennen ajoa.

Eilen kuitenkin valutin 98-bensat pois tankista, laitoin tilalle Nesteen pienmoottoribensaa sellaiset neljä litraa ja kävin ripeällä 15 kilometrin iltalenkillä Suzukilla. Tavoitteena ja toiveena on huolehtia siitä, että kohokammioissa ei ole "normaalia" bensaa vaan tuota Nesteen synteettistä bensiininkaltaista nestettä. En halua enää puhdistella kaasuttimista hyytyneitä ja liimaantuneita bensahyytymiä.

Kuukausi takaperin kuitenkin ostin Biltemasta 109 eurolla ultraäänipesurin, joten jatkossa kaasuttimien pesu olisi mahdollista kotikonsteinkin.

Suzukin matkamittari pyörähti näyttämään 77000 kilometria kun eilen lähden iltalenkille, ja pyörässä lienee vielä monta kilometriä jäljellä. Hieman se savuttaa eikä kulje enää yhtä reippaasti kuten uutena, mutta ajoharjoitteluun ja pieneen kotimaan matkailuun laite on ihan kelpoinen.

Pistän akun lataukseen, öljyän metallipinnat ja pistän pyörän päälle hupun. Suzuki saa luvan talvehtia tällä kertaa takapihalla, kun sisällä ei oikein ole ilmaista tilaa lähettyvillä.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Suzuki otettu käyttöön

Eilen kävimme vaimon kanssa kylillä Suzukilla ja vaimo tuumasi että "ok".
Tänään kävin tekemässä muodollisesti kaupat pyörästä, jotta saan huomenna konttorilla rekisteröityä sen nimiini.
Kauppoja tehdessä pohdimme, miksi pyörä jää kierroksille, ja yllättäen mieleeni palasi seikka, joka  saattaa liittyä asiaan. Kun ensimmäistä kertaa ultraäänipesin kaasuttimia, löysin kasausvaiheessa pöydältä yhden pienen metallikuulan, joka sopi kivasti ryyppyvivun kupeesssa olevaan kanavaan.
Vaan toista kuulaa en löytänyt mistään ... Olisiko mahdollista että kaasuttimesta puuttuisi kuula, ja kuulan sijaan nyt olisikin auki ilmakanava josta pääsisi epätoivottu ilma väärään paikkaan? Tätä pitää selvittää.

torstai 29. elokuuta 2013

Töihin (ja takaisin?) Suzukilla

Rohkaisin mieleni ja pistin pikku-GS:n eilen vakuutukseen ja ajoin sen illalla kotiini tallilta. Matkaa oli reilu 20 kilometriä, eikä matkalla tapahtunut mitään yllättävää, mikä on hieno homma.
Suzuki GS450E 1982
Tänä aamuna sitten ajoin pyörän Espoosta työpaikalle Hyvinkäälle, ja pääsin perille. Vauhtia pidin mittarin mukaan 120 km/h ja kyllä se sen jaksoi pitää suuremmin valittamatta.
Moottoritieltä poistuttuani tosin en saanut vaihdetta vaihdettua pienemmälle, ja syykin selvisi pian: Vaihdevivuston yhdysvipu oli kiertynyt auki ja erkaannuttanut näin vaihteiston ja jalan puoleisen osat toisistaan.
Onneksi taskussa oli työkalu, ja sain vivun takaisin paikalleen ja pääsin jatkamaan.
Ei iso vika mutta haitaa matkantekoa kummasti
Jos ei yllätyksiä tapahdu, pääsen kenties vielä kotiinkin tänään.

Niin, no, sellainen vika vehkeessä on, että kierrokset jäävät päälle, eli tyhjäkäynti on joko noin tuhat tai noin neljä tuhatta.
Lieneekö ilmavuoto jossain? Vaan missä: olen vaihtanut imukaulat ja niiden O-renkaat uusiin, eikä siellä taida kovin montaa muuta vaihtoehtoa olla.

lauantai 24. elokuuta 2013

Guzzin kansien jälkikiristys

Huomasin että vakuutusyhtiö imee vertani kaksin käsin, ja pistin BMW:n seisontavakuutukseen. Bonareita on sen verran että otan ne Suzukiin kun siihen asti päästään.

Guzzi sen sijaan on ajossa ja pelaa suht OK. Tuhannen kilometriä on siitä kun sain korkanneen nostinkupin (ja sen kolme kaveria) sekä nokka-akselin (ja tietty rikkomani öljypumpun) vaihdettua.

Tänään oli sopiva hetki tehdä kansille jälkikiristys. Pikkaisen piti verkosta luntata oikeita momentteja, mutta säädin kannenpultit noin 42Nm momenttiin ja venttiilit 0.10 (imu) ja 0.15 (pako).

Nämä löytyivät mm. täältä: http://www.v11lemans.com/forums/index.php?showtopic=15563

Tottakai juuri se 10mm kuusioavain oli jossain muualla, joten kävin ostamassa Biltemasta uuden. Samalla tarttui kyytiin 109e hintainen ultraäänipesuri. Muuten ehkä toimivakin laite, mutta pisin soittoaika ilman käsin uudelleen käynnistystä on 480 sekuntia, joka on hävittömän lyhyt.

Uutta 10mm avainta kävin etsimässä ClasOlssonilta, eikä siellä sellaista ollut. Zonerilla oli kuitenkin ilo käydä kaupoilla.

Sitä vaan mietin että täyskaasulla meno hieman hyytyy verrattuna siihen että kaasu olisi hieman vajaa. Eikös tuo tarkoita ettei saa täyskaasulla tarpeeksi soppaa?

Suzukin tuunaamista

Nyt on kaasarit pesty ultraäänellä, uusi akku hankittu ja laitettu, ja vehke kasattu nippuun ja lähtee kivasti käyntiin napista painamalla.

Valitettavasti käynti ei ole vakaata; vasen puoli ei idlaa kunnolla, ja silloin kun se lähtee mukaan, se helposti karkaa kierroksille ja jää sinne.
Jos ottaa vasemman tulpanjohdon irti, käy laite kivasti oikealla mukilla. Jos taas ottaa oikean tulpanjohdon irti, ei oikein lähde käyntiin.

Elikkäs ei tuolla vielä ajaa voi, valitettavasti.

Pari päivää sitten tilasin uudet imukurkut, 33e/kappale. Ei ole vielä tulleet ne RMHeinolle, joka täälläpäin toimittaa Suzukin osat.
Äsken kävin purkamassa kaasuttimet vielä kerran irti, ja otin myös imusarjat irti. Vasemman imusarjan o-renkaassa on katkeama. Ehkä ongelmat johtuvat siitä?

Mittasin myös puristukset, kun toveri Kiteeltä vihjasi että kannattaisi: Oikean mukin puristus 9.5, mutta vasen vain 7.5. Kun kaadoin tilkan öljyä vasempaan mukiin, nousi sekin arvoon 9.5. Käsittääkseni tämä viittaa männänrenkaisiin, tai yleiseen väljyyteen, ei venttiileihin. Vasen puoli savuttaa sen verran että sillä saattaa olla merkitystä, tai sitten ei.

Suzukin mittarissa on vasta 76000 kilometriä, eli sisäänajo alkaa olla valmis.

Pari polttimoa on pimeänä, mutta näitä lukuunottamatta vehke on kunnollista käyntiä vaille ajovalmis.

Tähän mennessä mennyt:
  • imukurkut 66e
  • uusi akku 27e
  • öljyproppu 9e
  • öljyt ehkä 10e
  • etujarruun palat 36e
  • ...

tiistai 13. elokuuta 2013

Suzuki GS 450 askartamista.

Vaimolle pitäisi saada harjoitteluväline ajoon.
Kaverilla on GS450, joka on vähän "basket case", ja saan sen ajoon kun pistän toimimaan ja otan vakuutuksen.
76000 on mittarissa ja ihan kelpoisen oloinen laite, luonnollista kulumaa tietty enemmän ja vähemmän. Onhan vehke jostain 80-luvun alkupuolelta.
Tänään täytin tankin uudella bensalla ja koitin käynnistellä apuakulla. Aivastelua ja pientä käymisen vihjaamista oli havaittavissa, mutta käyntiin asti ei päästy.
Ilmeisesti kaasuttimissa oli sittenkin vielä vanhaa bensaa, tai sitten sitä oli tankissa enemmän kuin aavistus. Tuoksut olivat aika karut.
Toivottavasti ei tarvitse kaasuttimia purkaa ja UÄ-putsata, alkaa nimittäin ajokausi käydä vähiin.
Öljyproppu oli kateissa, mutta löysin sopivan hallussani olevasta ilmeisesti 250cc suzukin motocross-moottorista.
Etujarrupalat jouduin ostamaan, ja niille tuli hintaa 36 euroa.
Akku on tietty totaalisen paska, ja sellainen pitää jostain löytää.
Kun vaan saisi toimimaan ja ... pysyisi toimimassa. Pikku GS olisi juuri sopiva laite ajoharjoitteluun.

edit 15.8.2013

Sain GS:n käyntiin, kun purin ja putsasin kaasuttimet. Oli pääsuutin tukossa toisella puolella. Harmi vaan ettei käsin putsaaminen tainnut riittää. Käynnistyy ja käy tyhjäkäyntiä, välillä jopa molemmilla  sylintereillä, mutta ei oikein muuten tottele kaasukapulaa. Kyllä tästä ultraäänikylpyreissu tuli sitten kuitenkin.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Pieni Euroopan kierros suoritettu BMW:llä.

BMW R1100gs:n kanssa oli siis ongelmia aiemmin. RMHeino sai kuitenkin koneen nippuun ja toimimaan, ja mittarissa oli silloin noin 95 000 km.
Ajoin Suomessa noin 300 km ja kaikki tuntui toimivan, joten lähdimme reissuun. Noin 700 km myöhemmin kiristin kannet Kristianstadissa Ruotsissa (ne neljä mutteria per puoli: löysäys, kiristys 20Nm ja sitten 180 astetta, yksi kerrallaan).
Pyörä pelasi reissussa kohtuullisen hyvin, joten pääsimme käymään Munchenissä BMW-Weltissä ja BMW-museossa.
Tsekeissä(köse nyt oli) huomasin että takarenkaasta on karannut ilmoja ja rengas kuluu oudon malliseksi, joten koitin huoltsikalla lisätä ilmaa. Kaikki kolme huoltsikan pumppua olivat joko rikki tai sitten venttiili oli särki. Poistin venttiilin sielun, ja rengas tietenkin tyhjeni. Ruuvasin uuden sielun paikalleen ja sitten olikin hyvä aika etsiä toimivaa pumppua tai kompressoria...
Sellainen onneksi löytyi huoltoaseman toiselta puolelta (samaa rakennusta) ja ystävällinen setä anniskeli ilmaa renkaan täyteen. Ostin myös nipun sieluja ja sähköllä toimivan kompressorin sekä korjausliejua pullollisen. Rengas ei aiheuttanut enempää ongelmia matkalla.
Tarinan opetus: tarkkaile rengaspaineita. Myös reissussa.
Sen sijaan Liettuassa katkesi matkalla kaasuvaijerin nippa yläpäästä. Tunti meni siihen kun askarsin sokeripalasta, rautalangasta ja teipistä korvaavan ratkaisun. Kaasu ei enää palauttanut, mutta ratkaisulla kuitenkin päästiin kotiin asti.
Tarinan opetus: pidä se vaijerinkorjaussarja mukana, että voit tehdä edes jotain tilanteen sattuessa.
Nyt on mittarissa reilu 99000km ja pyörä kaipaa hieman hellää huolenpitoa.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

BMW kulkee taas

Kuten olen ehkä joskus aiemmin maininnut, on minulla ollut hieman haasteita BMW R1100GS moottoripyöräni kanssa. Toissa keväänä (2011 muistaakseni) siihen tuli lumien sen päältä sulettua mystinen vika joka aiheutti huonoa käyntiä ja savutusta.

Jos nyt oikein muistan, niin kesällä 2011 sitä vikaa sitten etsittiin, vaihdettiin osia ehjän pyörän kanssa ja mitään ei löytynyt. Lopulta avasimme kannet, sylinterit ja katsoimme silmällä, mitä löytyy. No eipä mitään, joten pistimme palikat paikalleen.

Tässä vaiheessa jäi laittamatta kaksi pienen pientä pikkuruista pulttia, jotka olivat lopulta yllättävän tärkeät. Pulttien rei'istä pääsi öljyinen ilma kytkimen tilaan, ja paineen väärä käytös sotki koko koneen huohotusjärjestelmän. Tätä en tosin tiennyt ennenkuin vasta kesäkuussa 2013, kun RMHeino oli pyörän purkanut ja kasannut parikin kertaa vikaa/vikoja etsiessään.

Heinolla korjasivat pari korkannutta kierrettä ja vaihtoivat (turhaan, mutta eipä sitä silloin tiennyt) mm. kampiakselin takapään stefat ja paljon muutakin.

Kävin hakemassa pyörän pois  10.6.2013 jolloin matkamittarissa oli noin 95000 kilometriä.

Tämän jälkeen olen vaihtanut siihen uuden eturenkaan ja äänenvaimentimen. Se pönttö mikä siinä oli ei paljoa vaimentanut, liekö palanut villat pois. Sain haltuuni "jonkin Kawasaki 750-kuutioisen pyörän" äänenvaimentimen ja sehän sopi BMW:hen kuin nenä päähän (kun vähän auttoi lekalla ja rälläkällä).

Elikkäs nyt on tuoreet öljyt ja filsut ja muut helistimet ja kilistimet katsottu, ja huollot tehtäneen tasa-viisin-tuhansin kunnes taas jotain sattuu.

Smartin katsastusta

Kävin 26.6.2013 näyttämässä Smartia leimalle. Muuten hyvin, mutta olin muistanut että "kuun loppuun mennessä" joka oli siis väärin.
Takarenkaissa oli liian vähän pintaa ja oikea etuiskunvaimennin täysin loppu. Kun leima oli yliajalla, sain luvan ajaa auton kotio/korjaamolle ja sitten uudestaan samalle konttorille.
Suunnilleen näin olen toiminutkin, ja nyt on alla uudet Goodyearin renkaat Matin Renkaasta Tapanilasta ja KYB-iskarit, jotka ostin www.tuningstudio.fi firmasta.
Matin Rengas pisti renkaat alle sopuhintaan, ja iskarit pääsivät alle espoolaisessa SR Pikaservice - autohuollossa. Saatanpa käyttää molempien palveluita toisenkin kerran.
Nyt sitten pitäisi vaan saada auto jossain välissä, mieluusti pian, takaisin Hyvinkäälle, kun kiireissäni sen sinne vein näytille.
Kun käytiin tässä reissussa, niin Smart odotteli toimenpiteitä samaisesta Tuningstudiosta ostetun hupun alla. Huppu on suunnilleen niin hyvä kuin voi olla, eikä valitettavasti ollut sitten ihan halpakaan.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Dataloggeria kokeiltu

Pulttasin pyörään kiinni dataq di-155 dataloggerin.

Liittimeen 1 kiinnitin ruiskulta johdon ja +12V ja opastin loggerin käsittelemään dataa joka on mallia "frequency".

Liittimeen 2 liitin TPS-rosvoliittimen piuhat. Motomatti teki hienon rosvoliitinpiuhan josta kiitos. Muuten hyvä, mutta piuhat menivät väärinpäin ja vääriin paikkoihin :) Saihan ne jälkiprosessoinnissa korjattua, mutta kuitenkin...

Liittimeen 3 kytkin maan ja lambdan antaman jännitteen. Jännitteen arvot ovat hieman mystisiä, mutta jos niitä skaalasi sopivasti, ne sai alueelle "noin 200 - 500". Itsessään tämä ei kerro vielä mitään, mutta näyttää siltä että "pieni numero" on laihempaa kuin "suuri numero".

Lisäksi, kun pöräytin datat taulukkoon, sain aikaan 3D-graafin, jossa on erilaisia alueita, jotkin matalia, jotkin korkeita. On mahdollista että graafi on sinnepäin oikein, mutta kukapa sen tietäisi, kun harrastelijat ovat vauhdissa.

No, niin tai näin, laitanpa tähän kuitenkin jotain viihteeksi.
Raakadatat on tallessa, mutta ei niillä enää niin väliä, kun käsineni tein jo uuden kartan ja ajoin sen sisään. Koeajon perusteella "tuntuu paremmalta", mutta en nauhoittanut mitään.

Teenpä uudet tallenteet kun ehdin. Teen varmaan niistäkin graafin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Zoner lähti käyntiin!

Kävin eilen ostamassa Vantaalta Zoner V2 skootteriin pari osaa (sytytyspuola 29e, neulaventtiili ~15 euroa ja imukaulan ja kaasuttimen välinen o-rengas 5e).

Pistin sitten iltasella sen uuden sytytyspuolan paikalleen ja starttasin ja niinpä vaan kävi Zoner V2 puhaltamaan harmaata 2T-savua (joka on siis hyvä asia kun se ei aikaisemmin puhaltanut yhtään mitään). Koneessa on laadukkaat täyssynteettiset 2T-öljyt joissa vielä rikasteena RVS:n 2T-käsittelyaineet seassa.

Tänään jos saisin ilmanputsarin ja sen sellaiset paikalleen niin mopolla voisi varmaan ajaakin.

Kovasti noista näyttää vaivaa olevan :I

Liikkeessä heppu kertoi, kuinka voimansiirron öljyt vaihdetaan. Pitäisi varmaankin vaihtaa ne joskus, kun en tiedä, onko niitä ikuna vaihdettu.

Elikkäs: Qinggi Zoner V2 varaosat saa liikkeestä Power MP Shop Oy

Hauskinta kaikessa on tietenkin se, että kun härveli oli lähtenyt uudella puolalla käyntiin, pistin vanhan takaisin ja kokeilin sillä uudestaan. No, niinpä lähti vatkain vanhallakin puolalla käyntiin. En tiedä mikä oli vikana, mutta muutaman kilometrin testikierroksella kävin menestyksekkäästi.


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Säätöä ja spekulointia

Pistin tilaten Dataq loggerin eli tällaisen di155.

Ajatuksena on kytkeä:
- yksi analoginen karva TPS:n jännitteeseen (saa kopin kaasun asennosta)
- yksi analoginen karva lambda-anturiin (saa kopin seoksesta)
- yksi digitaalinen karva sytytysvirtaan tai ruiskuun (loggeri osaa tehdä pulsseista kierroslukumäärän per minuutti)

Minua ei suuremmin kiinnosta se mitä miniläppärin näytöllä viuhuu, vaan ajatus on
- vetää datatripletit talteen, eli ajella loggeri kytkettynä monenlaista ajoa
- prosessoida datatripletit taulukkolaskennalla
- omin pienin sievin silmin, sormin ja aivoin koittaa löytää ne kohdat joita pitää rikastaa ja joita laihentaa
- tehdä TunerPro:lla uudet kartat, ajaa ne koneeseen sisälle ja aloittaa alusta

Tätä voi tehdä niin monta kierrosta kuin hermot kestää.

Motomatilta on tilattu jo TPS:ään rosvoliitin, ja lambda (valitettavasti vain kapeakaistainen) on pyörässä jo kiinni. Miniläppärikin tuossa odottaa jo valmiina.

Naputtelin pienen excel-taulukon, josta saattaa olla apua datan analysoinnissa. Se löytyy täältä: Seoksen analysointi

Taulukkoon voi tuutata tavalla tai toisella (vaikkapa sillä dataloggerilla) hankitut RPM, TPS ja lambda-arvot, ja taulukko yrittää laskea raakadatasta tietoa siitä missä mennään laihalla ja missä rikkaalla ja jopa visualisoida 3D-mallina todelliset seokset.

Dataloggeria en siis ole vielä kokeillut eikä minulla ole vielä oikeaa dataakaan, mutta olen kyllä aika innoissani että pääsen kokeilemaan.

edit:

Tuossa "seoksen analysointi" - taulukossa ei ole vielä huomioitu sitä, että Guzzin TPS-mittausalue on epälineaarinen. Nimimerkki Camn postasi seuraavan tiedon Guzziclub.fi palstalle:

LA GUZZITHÈQUE:
Epälineaarisen PF3C potentiometrin ”kulmakohta” on 30 ° kaasuläpän avautumiskulman kohdalla (= 3300 mV, kun 0° = 150 mV).
Millivoltit kaasuläpän asteiksi 0-30°: Asteet =  (mVolt - 150) / 105
Millivoltit kaasuläpän asteiksi > 30°: Asteet =  (mVolt - 2450) x 3/85

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Wheee! Viimein ECU:n säätöä.

Tämän mallisessa MotoGuzzissa on kipinää ja ruiskua ohjaamassa Magneti Marellin ECU malliltaan M15.

Samaa purkkia käytetään myös joissain Ducateissa ja varmaan jossain muissakin laitteissa.

Vehkeestä on kirjoitettu muualla enemmän ja paremmin, mutta kerronpa tässä että viimeinkin on mahdollista sekä lukea että kirjoittaa purkin parametrejä.

Ensin tuli aktiiviharrastajien toimesta tarjolle "Guzzidiag" joka tätä kirjoittaessani on versionumeroa 0.32 ja seuraavaa on tulossa. Asiaa käsittelevä ketju täällä: http://www.guzziclub.fi/foorumi/index.php?topic=3793.0

Softa itsessään löytyy täältä: http://www.von-der-salierburg.de/download/GuzziDiag/

Aktiiviset ihmiset kirjoittivat sitten myöhemmin "reader" ja "writer" ohjelmat joilla M15 ECU:n sisukset saa luettua tietokoneelle ja kirjoitettua takaisin.

Tämä olisi hieman turhaa, jos ei karttoja voisi editoida ja visualisoida ja niin päin pois, joten tarvitaan vielä TunerPro.exe ja siihen kaveriksi 15M_GuzziDiag_v1.5.xdf tiedosto (tai tuoreempi versio samasta teemasta), joka kertoo TunerPro.exe:lle mitä kartalla olevat arvot ovat.

Kun kaiken saa nippuun, voi säätää sytytyksen ajoituksen (kierrosten ja kaasun asennon mukaan) ja polttoaineen ruiskutuksen (vaikka minkä mukaan).

Eilen luin datat, editoin niitä, kirjoitin takaisin ja kävin koeajolla. Homma sujui hienosti. Ahtimen poistosta lähtien minua oli kiusannut taajamanopeuksilla ryske ja pauke; guzzi aivasteli kevyellä kaasulla häiritsevästi. Tasoittelin yhden montun ruiskutuskartasta, ja kuinka ollakaan, pyörän käytös muuttui aivan toisenlaiseksi. Ei yski enää.

Enpä noista juuri mitään ymmärrä, mutta olisiko niin että alkuperäisillä ilmanputsareilla, venttiileillä, pakoputkilla seos ei ole ongelmia aiheuttavan laihaa tietyillä kierrosalueilla tietyillä kaasun asennoilla, mutta nyt kun kaasut virtaavat vapaammin, pääsee laiha seos häiritsemään.

Olisipa kiva saada Jackal "ihan oikeasti säätöihin" jonkun ammattilaisen toimesta, joka tietää mitä tekee... Harmi ettei taida ihan heti onnistua.

Guzzi taas ajossa

Katkoin asentaessani torstaina oikeanpuoleisen öljyrenkaan. Perjantaina reippailin työmaalta Hyvinkäältä Piikkiöön hakemaan uusia öljyrenkaita, mutta jouduin kuitenkin ostamaan koko männänrengassarjan. 120 euroa tuntuu aika paljolta, varsinkin kun puristusrenkaille ei ollut mitään tarvetta.

Samalla reissulla kävin pikaisesta kokeilemassa uutta MotoGuzzi California 1400:sta ja ... kelpais, hyvinkin.

Eilen lauantaina sain jo kannet momenttiin ja öljypohjan kiinni sekä nokkaketjun ja rattaat asentoon. Meinasi mennä pieleen, mutta onneksi tarkistin ja sain säädettyä kohdalleen.

Tänään sunnuntaina säädin venttiilit ja tein kaiken muun tarpeellisen että sain pyörän ajoon.

Juhannus 2013
Nyt on mittarissa 113175 kilometriä ja koneessa on tuoretta:

- öljyt
- suodatin
- nokka-akseli
- nostinkupit
- öljypumppu (käytetty, aika kuluneen oloinen)
- oikean puolen männänrenkaat

Pitäisi pian laittaa myös:

- tulpat (vaihdettu 2013.06.11)
- peräöljyt (vaihdettu 2013.06.11 Neste MP Hypoidi 80W90 GL5 tjsp + Molykote A)
- vaihteistoöljyt (vaihdettu 2013.06.11 Redline vaihteistoöljy GL4)


- selvittää miksi pyörä ampuu putkissa pienellä kaasulla (säädetty 2013.06.10)
- pestä ilmanputsarit

- tarkistaa jarrupalat
- vaihtaa vasen etustefa

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Valon pilkahduksia

Eilen hain postista Saksasta lähteneen paketin.

Sen kanssa oli ongelmana se, etten saanut DHL:n tracking numeroa, eli kannaltani paketti ei ollut ikinä lähtenyt HMB Guzzi-firman käsistä. HMB toki kertoi tracking numeron pyydettäessä (kun ensin "pari viikkoa" odottelin) ja sitten olikin enää vain vähän odotusta ja lopulta paketti tuli postikonttoriin (naapurikaupunkiin) josta sen sain haettua.

Nyt on nokka-akseli ja oletettavasti kaikki tiivisteet sekä ehjiä nostinkuppeja tarpeellinen määrä. Ei puutu enää kuin että joku pistäisi Guzzin nippuun.

Moposkootterin kanssa väänsin kättä sen verran että tiedän seuraavat asiat: kaasutin tulvii (istukka väljä? neula väljä?) ja tulppa antaa heikon oloista kipinää kun sen laittaa koneen kylkeä vasten. Käynnistyskampea polkaistessa mopo ei silti anna vihjettäkään käymisestä ja vihje on kuskillakin välillä kateissa. On puristusta, saa ilmaa, saa bensaa ja kipinäkin ilmestyy kun ottaa tulpan pois sylinteristä.

En ole vielä päättänyt, toimitanko huoltoon vai ostanko sokkona uuden sytytyspuolan. Tuskin se kovin kallis on. Kaasuttimeen tuore istukka ja neula tuskin nekään maltaita maksavat, mutta kasvaa otsaan jotain suurta ja mahtavaa kun tuota purkaa ja kasaa ja purkaa ja kasaa.

BMW:stä en ole kuullut mitään pitkään aikaan.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Tilannekatsaus isolla veellä

Ulkona paistaa aurinko ja keli olisi mitä mainioin käydä pikku kaksipyöräisajelulla. Ei se nyt vaan käy.

BMW:n vein merkkihuoltoon noin 3 kuukautta sitten. Laskua on kertynyt pari tonnia, valmistumisen aikataulusta ei ole mitään vihjettä, eikä vikaakaan ole tainnut löytyä. Sanoin korjattavaksi viedessäni, ettei ole hirmu kiire, mutta kolme kuukautta on aika väljä tulkinta "ei oo hirmu kiire"-ajatukselle. BMW siis ei ole ajossa, ja tulee vetämään luottokortin pitkälti pakkaselle kun sen joskus korjauksesta saan. Jos saan.

Guzzista kirjoitinkin tuossa aiemmin, että nostinkuppi oli kulunut aikalailla pahasti. Päätin sitten purkaa nokka-akselin myös pois, ja se oli oikea päätös. Vasemman imuventtiilin nokka oli kulunut koveraksi, siinä missä nostinkupin pohja oli kupera.

Tilasin uuden nokka-akselin Saksasta. Nokka-akselin kunnostus Suomessa olisi maksanut suunnilleen saman kuin uusi nokka-akseli Saksassa maksoi. Ihmettelen kyllä vieläkin, miksi teollisuus siirtää toimintojaan pois Suomesta...

Nokka-akselia irrottaessani sain rikottua öljypumpun. Uusi pumppu olisi maksanut jotain 300+ euroa, joten tilasin Hollannista käytetyn. Se saapui viikko sitten, mutta Saksan toimitus (nokka-akseli, nostinkuppeja, tiivisteitä, ...) viipyy ja viipyy. Näinkö menee kesä odottaessa?

Uusi Guzzin nokka-akseli ja vain hieman kulunut öljypumppu.
Eilen kuitenkin päätin että "kyllä perhana jollain pitää käydä ajamassa" ja yritin lähteä moposkootterilla ajamaan kierroksen. En lähtenyt.

Skootteri kävi polkaistessa muutaman sekunnin ja sammahti sitten. Tällainen oirehan viittaa bensan saantiin, joten a) vaihdoin tuoreet bensat b) tyhjensin kohokammion ja kun nämä eivät tuottaneet toivottua tulosta, c) irrotin tänään kaasuttimen, purin sen osiksi, puhdistin paineilmalla, kasasin ja pistin takaisin paikalleen.

Tilanne muuttui. Nyt skootteri ei enää edes vihjaa käyvänsä, ja kaasutin lorottaa bensat alleen. Tämä ei oikein jaksa enää huvittaa.

Kiinalaiseen "mikuni"-merkkiseen kaasuttimeen ei oikein saa varaosiakaan kovin helposti. Kaasuttimen malli on sellainen, ettei Mikuni-valmistajan listoilta löydy. Toisaalta tekisi mieli ostaa kunnollinen uusi kaasutin, mutta kaasutin maksaa muutamia satoja, eli saman verran kuin koko helvetin mopo.

Ei oikein naurata.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Smartin huoltoa

Vaimon kanssa ajellaan Dacialla ja Smartilla, kuka milläkin milloinkin. Itse kun käyn 55 kilometrin päässä töissä, niin kilometrejäkin sitten tulee.


Tänä aamuna huomasin, ett  Smart Roadster-Coupen mittaristo näytti hetken aikaa kahta kiintoavainta ja  numeroa "-4". Tuumasin että huoltoahan se kaipaisi, mutta muistelin ettei edellisestä huollosta ole kilometreissä mitattuna kauaakaan.

Oikein muistin. 71000 oli mittarissa edellisen huollon aikaan, ja nyt kun mittarissa on 76000, ei oikein nappaa viedä huoltoon. Smartilla kun ei ajeta talvisin, kertyy kilometrit hiukka hassusti. Välillä auto seisoo pitkään, kuten viime vuonnakin, jolloin auto oli ajossa vain muutaman kuukauden.

Jospa tekisi itse välttämättömät ja nollaisi huoltoindikaattorin. Ohjeet löytynevät verkosta. Vuoden 2005 autolla ei enää takuutakaan ole.

Oleellista on kuitenkin että tuosta huoltomerkinnästä ei pidä liikaa säikähtää tällä kertaa.


lauantai 11. toukokuuta 2013

Pari linkkiä

Pistän ihan ittelleni tähän talteen pari linkkiä kun niitä kuitenkin tarvitsee.

Suomen Guzzi-kerho: http://www.guzziclub.fi/
Roadster-saitti: http://www.theroadster.net/trc/

Näiltä saa kuulemma TPS-antureita "kohtuuhintaan" http://www.vgs-motorsport.com/

Halpoja tai sinnepäin dataloggereita: Dataq

Kansantajuista rautalangan vääntöä mm. venttiileistä: http://www.thisoldtractor.com/guzzitech.dk/dk_da_complex-technical_valves.htm

Guzzi Power http://www.guzzipower.com/

... ja tähän lisää sitä mukaa kun tulee vastaan.

1.8 millimetriä

1.8 milliä oli venttiilivälys kun sen tänään Guzzista mittasin. Kävin ihmettelemään normaalia sepelimyllyisempää ääntämystä ja pikaisesti käytin venttiilikoppaa sen verran auki että sain mitattua.
Eipä ihme että härveli tuntuikin hieman lapaselta.
Vasen imu, nostinkuppi. Kuopalle kulunut
Ajoin Guzzin kotoa tallille ja avasin vasemman sylinterin. Imupuolen nostinkuppi oli kulunut syvään, ja oli noin millin lyhyempi kuin pakopuolen vastaava. Kaupasta ostaessa ovat aivan samoja palikoita imu- ja pakopuolen kupit.
Purin myös oikean puolen sylinterin ja kuinka ollakaan, sillä puolella ei suurempia katastrofeja ollut.

Nostinkupit:

Vasen imu: kulunut kuopalle, lyhentynyt millin
Vasen pako: rupinen mutta "toimiva"
Oikea imu: rupinen mutta "toimiva"
Oikea pako: priima: sileä ja peilikirkas

Miksi näin? Syytä en tiedä, mutta taidan ottaa riskin ja jättää avaamatta nokka-akselin. Se mitä taskulampulla näkee nokista, ei näytä kovin pelottavalta. Nokka-akselin poisotto ja takaisinlaitto on julmettu homma.

Mietin, ostaisinko tähän väliin -83 Honda Goldwingin. Olisi erittäin sopivasti tarjolla. Talouden kaksi muuta 1100-kuutioista kardaanipyörää antavat aiheen olettaa että kolmas 1100-kuutioinen kardaanipyörä palvelisi moitteetta. (BMW on vieläkin RMHeinolla ja Guzzi tallilla, kone levällään).

Edit: Kävin tiputtamassa öljyt ja öljypohjan pois. Ei näkynyt metallimujua merkittävässä määrin. Olisiko ollut niin hienoa silppua että olisi päässyt ja jäänyt suodattimeen? Toivottavasti.

Pistänpä osista tarjouspyynnön MotoItalia Importiin, saa nähdä paljonko tulee paketille hintaa :I

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Lappeenranta GP 2013 tulokset

Saimme viimein lopulliset kattavat tulokset. Niinhän siinä kävi, kuten ennen kisaa vitsailimme, että el Freccia kulutti kulkemiseensa kaikkein eniten sähköä. Tai oikeastaan vitsailimme siitä, pitäisikö pyrkiä saamaan suurin kulutus aikaan ja ajaa ns. läppä auki kisa läpi. Tai, no, säätövastus auki kai oikeammin :)
Ajoin kuitenkin kevyellä kaasulla (noniin noniin) ja silti kävi näin :) Oma tallini on siis Kraftwolf MC noissa alla olevissa listoissa.
 Lappeenranta GP 2013 - tulokset:

Joulella Pisimmälle
1. Electrobike 24,4 Wh
2. Rallikukot 37,9 Wh
3. LutUkot 54,0 Wh

Joulella Pisimmälle, aika-ajojen nopeimmat
1. Rallikukot
2. Kraftwolf MC
3. Sammion Sähköauto 2013

SaimiaRACE
1. Bazinga 11.00,23
2. Reino 12.37,47
3. Three Wheel Tech 12.54,44

SaimiaRACE, avoin sarja
1. TM Wheelers 9.41,04

Bazinga-tallin kannustajat saivat parhaan kannustusjoukon palkinnon

Lappeenranta GP 2013 energiankulutukset:

Joulella Pisimmälle:

1. Electrobike 24,4 Wh
2. Rallikukot 37,9 Wh
3. Tm Wheeler 39,2 Wh

A-finaali:

Rallikukot 37,9 Wh
Tm Wheeler 39,2 Wh
LutUkot 7 54,0 Wh
Watti Racing 63,4 Wh
Logopaino.com Racing 67,2 Wh
Sammion sähköauto 2013 72,6 Wh
Jarotek 147,1 Wh
Kelohonka 150,3 Wh
Kraftwolf MC 159,4 Wh


B-finaali:

Electrobike 24,4 Wh
Mamk e-joukot DQ
LutUkot 6 DQ
Eko-trippi DQ
Jokainen metri on voitto=JOMO DQ
Kiwa Cycceli DQ
Midnight Sun Finland DNS


SaimiaRACE:

1. Bazinga 11.00,23
2. Reino 12.37,47
3. Three Wheel Tech 12.54,44
4. Vauhtihirmut 13.40,87
Team Mech keskeytti


SaimiaRACE, avoin sarja:

1. TM Wheelers 9.41,04
Konepojat keskeytti

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Lappeenranta GP 2013 kisattu

Satuin kuulemaan että Lappeenrannassa, opiskelukaupungissani järjestetään kisa sähköajoneuvoille. Pakkohan sinne oli päästä näyttämään mistä kana suorittaa!

Tapahtuman verkkosivut sijaitsevat osoitteessa http://www.lappeenrantagp.fi/ja tämänvuotiset kisat olivat järjestyksessään toiset.

Pistin "ihan vähän työn alla olevalle Cagivalle" kuoret päälle. Vaihdoin siihen myös uuden 48-12 muuntimen, aiempi kun oli päättänyt laskea ne 48 volttia läpi ja seuraukset arvaa. Uusi muunnin maksoi satakunta euroa ja on malliltaan Mascot 8862 tai jotain sinnepäin. Vaikuttaa toimivalta ja laadukkaalta.

Kuoret päälle Cagivalle kisaa varten
Kiskoimme Cagivan Lappeenrantaan Dacialla ja tallikaverilta lainatulla peräkärryllä ja yövyimme Ilmari Laakkosen mestoilla.
Ilmari on se kaveri, joka tuon härvelin ensimmäisen inkarnaation sai sähköllä kulkemaan. Ilmari on myös pitänyt blogia projektin alkuvaiheista täällä: http://emoto.ilmari.info/Yleisesittely.html


Kisapeli lastattuna kyytiin
Kisa sinällään meni loistavasti. Kalusto kesti kasassa ja lopputuloksetkin tyydyttivät, tavallaan. Kisassa oli kaksi osiota: "nopeudesta palkitaan" ja "vähäisestä energiankulutuksesta palkitaan". Oli päivänselvää etten pärjäisi jälkimmäisessä osiossa, mutta päätin antaa kaikkeni nopeuden eteen, ja pääsinkin sijalle 2/15.
Toinen sija nopeuskisassa :)

Selvää on että kisaavat ajoneuvot eivät ole kovinkaan ryppyotsaisesti tarkastellen vertailukelpoisia, mutta hauskaa oli koko rahalla. Energiapihistyskisan voitti yksittäiskappaleena valmistettu ultrakevyt potkulautaa muistuttava valmiste, ja nopeuskisan taas samoin yksittäiskappaleena valmistettu kevyt kolmipyöräinen, jota ohjasti hoikka nuorimies.
Nopeuskisan voittaja. Huomaa puuttuva rekisterikilpi!

Kisaa varten heitin siis mäkeen risan 48-12 muuntimen ja pistin päävirtapiiriin paikan shuntille, jolla kisassa kulutettu sähkö mitataan.
En suosittele. Tämä tällainen "48-12 muunnin" laski läpi 48 volttia ja siitähän seuraa hirveitä.

Shuntti laitettiin tuohon pultin sijaan kisassa.
Anekdoottina mainittakoon, että ajokit oli tarkoitus punnita ja palkita myös "vähiten energiaa per painokilo", mutta tästä luovuttiin. Ajoin Cagivan vaa'alle ja vaaka lopetti yhteistoiminnan... En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella :/

Niin, ne tulokset... Ensimmäinen versio nopeuskisan tuloksista on ohessa kuvana. Kraftwolf MC on siis se talli jonka siipien alla kisasin.
"Rallikukot" ehhehe.

perjantai 15. helmikuuta 2013

BMW huoltoon

Kävin viemässä bimmerin RMHeinon hellään huomaan.
Toivottavasti a) löytävät vian b) saavat sen korjattua järkihintaan.
Pyysin samalla kertaa fiksaamaan vuotavan takarenkaan ja etuteleskoopit. Itse en välttämättä saisi aikaan noiden korjaamista, kun kummankin kanssa voi elää.
Pyysin myös  vaihtamaan bensan karkea- ja hienosuodattimet, kun en ole niihin puuttunut.
Pääasiallinen vika oireili tänäänkin. Vehke kyllä lähti käyntiin mutta puhkui isosti savua eikä oikein tykännyt käydä rauhassa tyhjäkäyntiä. Öljysavua vai bensasavua? Enpä osaa sanoa :)
Öljyillä saattaa olla jotain tekoa asian kanssa, GS nimittäin tiputteli hieman alleen ja tiputeltu öljy oli pikimustaa, vaikka koneessa on käsitykseni mukaan tuoreet öljyt.

Upea pyörä on GS. Riemua oli istua satulaan ja ajaa pihan poikki, sen vajaa 100 metriä.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Vähän taukoa

Talvi tuli niinkuin ennenkin.

Smart pääsi maalle talvilepoon. Lienee syytä varata tuore akku mukaan kun sitä lähtee hakemaan; alkuperäinen akku alkaa varmaankin olla tiensä päässä.

BMW on talvehtinut tallilla, eikä toimi vieläkään. Toimitan sen lähipäivinä RMHeinolle, katsotaan saavatko siellä tolkkua toimintaan. Eilen kävin pistämässä akun lataukseen. Toivottavasti ei ole mennyt akku huonoksi, kun ainakin tyhjäksi oli näköjään päässyt.

Guzzia käyttelin viikko sitten ja kivasti ruplatti takapihalla. Tällä kertaa on Guzzin vuoro talvehtia pihalla, sadesuojassa.

Qinggi (vai miten se kirjoitetaan) lähti sekin kivasti käyntiin, talvehtii siinä Guzzin vieressä.

Cagiva odottaa hellää huolenpitoa. 48-12 muunnin taisi kärähtää ja sellainen olisi syytä etsiä jostain. Mielellään hyvä ja halpa.

Honda MTX meni maalle lepoon samalla kertaa kun Smarttikin.

Tuli mieleen kirjoittaa pari sanaa blogiin kun satuin bongaamaan tämän uutisenkaltaisen valmisteen: http://www.taloussanomat.fi/autot/2013/02/11/katumaasturin-suosio-auttoi-renaultia/20132259/304

Ostimma nimittäin Dacia Dusterin syksyllä ja pistimme Fiat Punton vaihdossa. Nyt on 1.5-litrainen turbolla ahdistettu nelivetodiesel taloudessa, eikä hankinta ole vielä kaduttanut. Niin, tosiaan, Chevrolet lähti sekin jossain vaiheessa, koska nyt sitten olikaan.

Edellisestä blogimerkinnästä onkin näköjään ikuisuus. Vaan eipä tässä sen huimempia ole sattunut, MP-messuilla tuli taas käytyä, mutta ei sielläkään tullut uusia vehkeitä ostettua. Guzzi California 1400 oli aika jykevä, ja kyllä kelpaisi.