keskiviikko 18. helmikuuta 2015

valmis kiinnikkeen paikka?

Ikäänkuin tämä korvake istuisi tuohon kohtaan ihan vaan solauttamalla se paikalleen ja kiertämällä mutteri kiinni. 

maanantai 16. helmikuuta 2015

Vaunun kiinnityksen pohdintaa

Nukuttuani yön yli ja keskusteltuani ystävien kanssa alkaa jotain hahmottua.
Hahmotelmia

Kun vaunun ja pyörän takarenkaan välinen ero on 30 senttiä, on vaunun takayläkiinnike juuri takaiskarin yläkiinnikkeen edessä. Tällöin on takayläkiinnikkeen kulma pyörän (ja vaunun) pituusakseliin nähden 90 astetta,joka lienee minimi.

Mutta niistä kiinnikkeistä.

Jospa nimeän kiinnikkeet seuraavasti:

1 - takayläkiinnike
2 - taka-alakiinnike
3 - etuyläkiinnike
4 - etualakiinnike


1 takayläkiinnike

Tämän joutunee tekemään käsityönä. Paikka on hieman hankala. MP:n takaiskunvaimentajan yläkiinnikkeestä "eteenpäin" on runkoputken tukena sen alapuolella kaksi paksua levyä, joten tavallista klämppiä ei siihen saa laitettua kuten helposti muuten pyöreään putkeen saisi.
Näinpä ajattelin että tekisin esimerkiksi 6mm paksusta rautalevystä U:n muotoisen klämpin jonka saisi painettua ylhäältä päin runkoputken päälle / ympärille. Jäykistyslevyjen välin voisi täyttää sopivan paksuisella metallipalalla.
Tämän U-palan alalaitaan saisi sitten yhden tai kaksi reikää (14mm) joista toiseen tai siihen ainoaan saisi korvakkeellisen kiinnikkeen kuten Velorexin kiinnikkeet ovat.

2 taka-alakiinnike

On selvää, että taka-alakiinnike pitäisi saada niin taakse kuin mahdollista. Sopiva paikka löytyy takajalkatapin alta.
Takajalkatapin kiinnityspultteja voi pidentää ja niiden alle voi laittaa vaikkapa kolmion mallisen paksun lätkän, johon poraa tai hitsaa korvakkeellisen kiinnikkeen.
Kiinnitystanko taitaa uupua tähän paikkaan, joten sellaisen joutunee tekemään. Pyörän puolella standardi Velorex-korvake, vaunun puolella 35 mm klämppi vaunun rungon ympärille, niin taa kuin mahdollista. Tarinan mukaan tämä kiinnitystanko tulisi laittaa 90 asteen kulmaan pyörän keskilinjaan nähden. Laitetaan näin, jos onnistuu.
Edit: Nyt kun mietin vähän lisää, voisi olla parasta poistaa nykyinen takajalkatappien kiinnikelätkä ja tehdä sen tilalle lätkä jossa on sekä jalkatappi että vaunun kiinnike. Lienee tukevampi ja selkeämpi.

3 etuyläkiinnike

Tähän kohteeseen taitaa sopia kaupasta hankittava valmis kiinnike. Turha tehdä kaikkea itse jos ei ole pakko.
Olen mitannut vaikka kuinka monta kertaa ja minusta näyttää että Guzzin runkon paksuus on 30.5 milliä, joten ei uskalla ottaa tasan 30-millistä klämppiä. Onneksi säätyvääkin mallia on tarjolla täällä: http://simplysidecars.co.uk/sidecarfittings.html

Luulisin että osa "SCV/3" sopii kohteeseen. Jos ei sovi, niin sitten sovitetaan. Hinta ei ole kovin halpa, mutta aika eksoottinen on osakin, 50 puntaa tämän tekstin kirjoitushetkellä.

4 - etualakiinnike

Saattaa olla työläin järjestää tämä osa. Taidan lähteä siitä, että valmistetaan pieni apurunko, joka on piirroskuvassa edestä päin katsottuna. Guzzin moottorin kiinnittää runkoon järeä pultti tuossa edessä alhaalla. Jos sovittaisi pultin päiden alle apurungon, joka tulee kiinni vaunun etualakiinnikkeeseen, saattaisi ratkaisu olla sopivan vahva ja kestävä. Tämän osan joutunee tekemään käsin, paitsi apuna kannattanee hyödyntää muuten turhaksi jäävää tankoa joka tuli vaunun mukana.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Haasteita vaunun asennuksessa



Kuten arvata saattaa, mikään palikka ei sovi paikalleen.
Suunnilleen noille kohdin, suunnilleen tollaisilla kiinnityskohdilla.

Tavoitteena on laittaa vaunu kiinni neljällä kiinnikkeellä. Kun muistetaan pari seikkaa, alkaa tilanne hahmottua:

- kiinnikkeiden pitää olla mahdollisimman kaukana toisistaan
- mp:n rungossa on hyvä olla kiinnikkeen kohdalla yhteys läpi pyörän
- etuyläkiinnike pitää olla vaunussa taaempana kuin pyörässä
- takayläkiinnike pitää olla vaunussa edempänä kuin pyörässä
- vaunun akselin on suotavaa olla 20-30 senttiä  edempänä kuin mp:n takarenkaan akselin.
Tuo pitäisi saada suunnilleen tuohon. Mutta miten?

Liekö OK että pistää pultin tuon putken alla olevista levyistä läpi? Levyjen väliin holkki, ettei levyt väänny.
Muuten hyvä, mutta tilanne taitaa olla mahdoton. Californiassa on takaiskareista taapäin vain putkea, joten sinne ei kannata kiinnikettä laittaa. Vaunun rungossa oleva kiinnike taas on todella takana, joten sitä käyttäen takakiinnike suuntautuisi vaunusta katsoen eteenpäin, eli samaan suuntaan kuin etempi kiinnike, joka on huono asia: kiinnikkeet eivät saa olla saman suuntaiset.

Pari vaihtoehtoa tuli mieleen yön yli nukuttua:

1) murkula eli megaklämppi:
- rautakimpale, jossa U:n muotoinen kolo. laitetaan tuohon kohtaan vahvistettua runkoa yläpuolelta.
- olemassa olevien vahvikelevyjen väliin laitetaan "shimmi". voi hepata hitsillä kaiketi. eli levyjen väli "täytetään"
- murkulan U:n haarat pultataan alapuolelta yhteen
- murkulaan on hitsattu tai pultattu tatti
- mihinkään olemassaolevaan siis ei kajota, vaan sen ympärille rakennetaan tukeva "klämppi"

2) miniapurunko:
- hankala paikka ohitetaan rakentamalla apurunko, joka kiinnitetään klämpeillä hankalan paikan etupuolelta ja takapuolelta.
- miniapurunkoon kiinnitetään tatti hitsaamalla tai pultaten.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Pulkkaa pukkaa

Joskus 1998 tai 1999 pistin aikanaan Kawasaki ER-viitoseen kiinni MZ Super Elastik sivuvaunun. Se oli oikein kiva paketti, ja ajelin sillä pitkin poikin maisemia; Nuorgamista Novgorodiin ja Prahasta Hampuriin.
Pyörä meni hiukka huonoon happeen kun ajoin sillä pari talvea, ja myydessä erkanivat vaunu ja pyörä toisistaan. Tämän jälkeen minulla ei ole ollut vaunupyörää, vaikka välillä mieli onkin moista tehnyt.

Nyt, kun taloudessa on koira tai kaksi, ajankohdasta riippuen, on häirinnyt ajatus siitä, ettei pääse moottoripyöräreissuun, kun pitää joko etsiä koiralle hoitopaikka tai jättää lähtemättä.

Aktivoiduin asian suhteen muutama viikko takaperin, ja huhuilin nettifoorumeilla halvan vaunun perään. Aika monta kierrosta tuli arvottua ja säädettyä ja etsittyä. Halpoja vaunuja ei ole kovin paljoa saatavilla, ainakaan siten että minun silmiini sattuisi.

Pannonian klassista pulkkaa arvoimme, mutta myyjä päätti pitää vaunun itse. Velorex-vaunu, mikä joskus oli saatavilla, oli vuosien mittaan muuttunut perävaunuksi, mutta runko oli vielä olemassa ilman mitään muuta tekniikkaa. IC:n vaunu joka saattoi olla tarjolla, ei sitten kuitenkaan lopulta ollut vaan omistaja laittaa sen IC-pyörään kiinni ja niin päin pois.

East Highway ( http://www.easthighway.com/ ) teki hyvän tarjouksen Dnepr-vaunusta tykötarpeineen, mutta juuri ennen tarjouksen laittamista oli löytynyt Velorex 562 paketti, jossa oli mukana melkein kaikki mitä tarvitaan, ja vieläpä tolkulliseen hintaan.

Tänään kävin sitten hakemassa vaunun Tampereen takaa. Dacia duster kuljetti Velorexin peräkärryllä eleettä etelään; tekniikka meni tallille ja kori tuli toistaiseksi takapihalle.

Ei ole ihan kakunpala laittaa tuo vaunu tuohon pyörään. On kuin kasaisi palapeliä josta tietää jo alkuun, että osat eivät sovi yhteen. Eivätkä ne sovikaan, joten uusia osia joutuu tekemään ja vanhoja muokkaamaan. Osa tehdään itse ja osa kenties ostetaan muualta valmiina.

Täällä http://simplysidecars.co.uk/sidecarfittings.html myydään Velorexiin käypäisiä kiinnikkeitä, mutta hinnat tuntuvat aika kovilta. Taidan kuitenkin ottaa kontaktia ja kysyä vinkkejä. Luulisin että Velorex 562 ja MotoGuzzi California on naitettu yhteen ennenkin.

Täälläkin näyttää olevan jotain: http://www.f2motorcycles.ltd.uk/trailers.html