Viimeksi kun kävin tallilla muutama viikko sitten, ei vaimon Suzuki halunnut lähteä käyntiin. Päätin tänään käydä tarkastamassa tilanteen ja korjata, jos osaan.
Toissa kerralla, reilu kuukausi sitten, Suzuki kävi kyllä. Outo vika kun noin paikallaan ollen ilmenee.
No, tulpat irti ja koneen kylkeä vasten lepäämään. Kipinä oli, mutta hassun värinen ja väärässä paikassa, eli keskielektrodin ja keskielektrodin eristeen välissä!
Rips raps pikavauhtia Biltemaan ostamaan uudet tulpat. Olisin ostanut "kuumemmat", jos tarjolla olisi ollut, vaan eipä ollut niin ostin sitten vastaavat kuin mitä vehkeessä paikallaan oli. Kiinni oli siis NGK R BPR7ES - tulpat, jotka siis menevät tuossa pyörässä näköjään tukkoon.
Neppasin vanhat tulpat roskiin, mutta muistinpa juuri, että joku olisi joskus elvyttänyt tai putsannut tulpan jotenkin, en vaan muista, kuinka. Liittyikö siihen ultraäänipesuri vai uuni?
No, nuo tsekkiläiset korvaavat tulpat olivat 2.5 euroa kappale, joten kovin isosta taloudellisesta katastrofista ei ole kysymys.
Suzukin takarengas oli tyhjä, ja eturengas alipaineinen, ja sen tankki tuntui myös kovin tyhjältä. Täytin renkaat ja kävin kannullisen bensaa. Tuoreilla tulpilla vehke toimi mainiosti, kun kävin parkkipaikalla ajamassa rinkiä.
Kaivoin myös ulos tallista Cagica el Freccian, ja kävin silläkin ajamassa pitkin parkkipaikkaa. Pitäisi jostain löytää inspiraatio pistää se taas täyteen iskuun. 48-12 voltin muuntimen hajoaminen rikkoi paikkoja, enkä ole jaksanut vaihtaa edes ehjiä polttimoita palaneiden tilalle. Peilit pitäisi siihen laittaa; jossain on saanut kolhua ja molemmat taustapeilit ovat nyt historiaa.
Vaunurintamalta ei kuulu uutta. Kannoin vaunun rungon Repelle pieniä muutoksia varten muutama viikko sitten. Vaihdetaan paksumpi akseli ja tehdään muutakin erikoisempaa. Repe tekee kun kerkiää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti