torstai 2. lokakuuta 2014

Suzuki alkaa palata elävien kirjoihin

Oma ymmärrys loppui Suzukin kanssa alkukesästä, joten vein sen tutulle gurulle (Reima Puuska, Klaukkala) ihmeteltäväksi. Gurulla oli kiireitä, joten Suzukiin päästiin puuttumaan vasta vastikään. Vaan hyvä että vein ...

Diagnoosin ensimmäisessä vaiheessa viikko, pari takaperin sain kuulla, että:

- ilmavuotoja
- kaasuttimen ohuet kanavat vieläkin tukossa.
- bensapinnat liian alhaalla

Tänä aamuna kuulin loput:

- kaikki venttiilit kantoivat.

Sain tänään raporttia pajalta.

- Aiemmin oli puristus 10 ja 7, nyt on 11+ ja 11+.
- Aiemmin savutti ja yski, nyt ei.
- Aiemmin tyhjäkäynti jäi kierroksille toisinaan, vaan ei jää enää.
Pakoputket oikeassa asennossa.
- Aiemmin toinen sylinteri oli välillä mukana ja välillä ei. Nyt molemmat rokkaavat.

Kaasuttimet saivat soodaa ja lisää, vahvempaa ultraääntä, ja bensapinnat säädettiin kohdalleen.

Venttiilien säätöpalat vaihdettiin ohuempiin, ja niinpä alkoi kone toimimaan niinkuin se on tarkoitettu.

Äänenvaimentimet laitettiin myös kunnolla paikoilleen, oikeaan asentoon. Nyt pyörään saa sen mukana tulleet sivulaukut kiinni, ja koko paketti näyttää itse asiassa oikein hyvältä.

Reima on yksi niitä harvoja ihmisiä jotka tekevät ihan mitä vaan, siinä missä muut tekevät vain mitä osaavat. Reiman projekteista voisi kirjoittaa kirjan, tai pari, ja sisältöä piisaisi. Reiman saa kiinni vaikka sähköpostilla: reima.puuska@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti