Kolme vuotta on tullut ajettua Dacialla, yhteensä 79000 kilometriä. Aikanaan kun olimme autoa ostamassa, oli ykköskriteerinä neliveto, kas kun viimeiset 50 metriä kotiin on jyrkkää mäkeä, joka on talvella milloin missäkin kunnossa.
Pohjoisin paikka missä Dacialla on käyty on Utsjoki, eteläisin Praha tai Krakova. Kummassakin on käyty, mutta en osaa sanoa tältä istumalta, kumpi on etelämpänä. Saksan autobaanalla mentiin vähän kovempaa, Sulkavan pikkuteillä on menty hieman hiljempaa, mutta aina on menty.
Suurin osa kilometreistä lie kuitenkin tullut arkisesta ajosta työmaalle ja takaisin, 110 kilometriä per päivä. Peräkärryäkin on hieman kiskottu, joskus kyydissä on ollut skootteri, joskus joku muu kaksipyöräinen. Eksoottisin kyydittävä taisi olla Velorex 562 sivuvaunu jonka kävin 2015 kevättalvella hakemassa.
Mitään ongelmia nyt tule mieleen Dacia Dusterin suhteen, mutta pari tyhmää juttua siinä on:
- penkinlämmittimen katkaisijat ovat ihan naurettavassa paikassa
- orggis poppivehkeet ovat aika halvat
- takapenkille ei ole tupsyä
- kruise kontrollia ei ole (toisaalta, auto on manuaalivaihteinen)
- ajomelun vaimennus voisi olla parempi (tuoreemmassa versiossa taitaa olla parannettu)
- penkit eivät juuri anna tukea
Alla on vieläkin alkuperäiset renkaat, ja pintaa taitaa olla vielä pitkäksi aikaa.
Tänään kävin näyttämässä Dusteria konttorille. Käynti oli vähän tylsä; katsastusmiehellä ei ollut muuta sanottavaa kuin "kaikki kunnossa". Jarrut oli testattu ajokokeella, koskapa autossa on neliveto. En nyt halunnut lähteä tekemään kenenkään elämästä vaikeaa kertomalla että "tuosta namiskasta kun käännät <naps>, on auto sen jälkeen lukittu etuvetoiseksi".
Ajoaikaa kaksi vuotta edessä, ja miksei. Ihan kelpo vehkeeltä tuntuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti