lauantai 2. lokakuuta 2021

Lisää rautaa talliin + alkaa talvi tulla päälle pahasti

2021.10.02

Tuli vuosia täyteen ja lienee vähintäänkin kohtuullista ja sosiaalisesti suhteellisen hyväksyttävää, että kun erityisesti miehelle tulee puoli vuosisataa täyteen, mies ostaa itselleen moottoripyörän.

No minäpä ostin. Kyseessä on ensimmäinen Guzzi millä koskaan ajoin ja jonka takia ylipäätään Guzzin aikanaan itsellekin hankin vuonna 2000. Osui se koeajo sopivasti johonkin hermoon.

Kyseessä on MotoGuzzi V10 Centauro vuodelta 1997. Ajoin sen omaan talliin 25.9.2021 ja laite liikkui upeasti. Pyörä on ollut hyvin vähällä käytöllä viimeiset monta vuotta, mutta perushommat on suht vastikään huollettu ja ennenkaikkea tsekattu syvemmältäkin. Dokumentoin tänne jossain muodossa jossain vaiheessa missä vaiheessa on remmit ja jakopään rattaat sun muut.

Koitan upottaa tähän kuvan laitteesta jossain vaiheessa ja dokumentoita kilometrit sun muut tähän kohtaan. Näyttää siltä että kun sain Centauron omaan talliin, oli mittarissa 94380 kilometriä.


Kilometrejä 94470

Tänään oli tarkoitus lähteä huviajelulle. Pyörä lähti ekalla käyntiin ja kävi nätisti, mutta 50m ajon jälkeen sammahti. Tuli mieleen ensimmäisenä akun kengät tarkistaa ja oikeassahan olin: Plussapuolen kenkä oli löysällä. Kiristin sen ja ... ei mitään. Tai, no, vilkut toimii ja bensapumppu surajaa kun laittaa virrat päälle. Ei valoja, ei starttausta. Kolmas sulake takaapäin laskien oli kärähtänyt, vaihdoin, ja ehjä sulake kärähti sekin samantein kun koitin startata.
Nyt on kourallinen sulakkeita mutta ei oikein tietoa mistä lähteä etsimään ongelmaa.

Laitetaas tämä tähän talteen: https://www.guzzitek.org/schemas_electriques/gb/1000/Centauro_1996.gif

Edit: 2021-10-03 Purin eilen sähköt näkyviin. Ei mitään ihmeellistä. Pistin tuoreen sulakkeen ... ja kaikki pelasi hienosti. Tänään tuli sitten suoritettua huviajelua parisen sataa kilometriä, ja hauskaa oli. Kirittäjänä Nina ja Ninan BMW K1200S. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti