perjantai 12. heinäkuuta 2013

Smartin katsastusta

Kävin 26.6.2013 näyttämässä Smartia leimalle. Muuten hyvin, mutta olin muistanut että "kuun loppuun mennessä" joka oli siis väärin.
Takarenkaissa oli liian vähän pintaa ja oikea etuiskunvaimennin täysin loppu. Kun leima oli yliajalla, sain luvan ajaa auton kotio/korjaamolle ja sitten uudestaan samalle konttorille.
Suunnilleen näin olen toiminutkin, ja nyt on alla uudet Goodyearin renkaat Matin Renkaasta Tapanilasta ja KYB-iskarit, jotka ostin www.tuningstudio.fi firmasta.
Matin Rengas pisti renkaat alle sopuhintaan, ja iskarit pääsivät alle espoolaisessa SR Pikaservice - autohuollossa. Saatanpa käyttää molempien palveluita toisenkin kerran.
Nyt sitten pitäisi vaan saada auto jossain välissä, mieluusti pian, takaisin Hyvinkäälle, kun kiireissäni sen sinne vein näytille.
Kun käytiin tässä reissussa, niin Smart odotteli toimenpiteitä samaisesta Tuningstudiosta ostetun hupun alla. Huppu on suunnilleen niin hyvä kuin voi olla, eikä valitettavasti ollut sitten ihan halpakaan.

1 kommentti:

  1. Saattaapa olla ettei iskareissa ollut vikaa.
    Ensi kerralla tsekkaan rengaspaineet ennen katsastukseen vientiä. Kummasti vaikuttaa täristyskoneen näyttöön jos ilmanpaineet ovat kovin matalat. Prkl.

    VastaaPoista