Liberland - tarina kesken

Taustaa

Kiinnostus Liberlandia kohtaan oli herännyt jo kuukausia sitten. En enää muista, mistä kuulin asiasta ensimmäistä kertaa, mutta jätin kansalaisuushakemuksenikin sisään jo aikoja sitten.
Lisätietoja Liberlandista löytyy muun muassa täältä ja täältä. Yllättäen (?) jopa Suomen valtamedian kynnys on ylittynyt, kuten täältä näkee.
Ystäväni Erkki Lampén nykäisi sattumoisin hihasta, ja kertoi olevansa aikeissa tehdä keväällä 2017 vielä yhden moottoripyörämatkan. Syystä tai toisesta Erkki kysyi, haluaisinko lähteä matkaan hänen kanssaan.
Järjestin töistä lomaa pari viikkoa ja suunnittelimme reissun. Erkillä oli löyhemmät aikataulurajat ja muutenkin halua ajaa kauemmaksi, joten suunnittelimme menevämme alkumatkan yhdessä, ja Liberlandin vaiheilta Erkki jatkaisi matkaa kohti etelää, kenties Albaaniaa, kohti.
Ehdotin Valko-Venäjän sisällyttämistä matkareittiin, kun lähivuosina voi olla liian myöhäistä. Hankimme siis Valko-Venäjälle viisumit. Olimme kuitenkin liikkeellä niin myöhään, ettemme saaneet kuin 48 tunnin transit-viisumit, mutta tyhjää parempi sekin. 60 euroa oli kustannus per viisumi. Hankimme laivaliput (Silja), 98 euroa per kaksi matkaajaa pyörineen, keskiviikkoaamuksi 26.4.2017 10:30 laivaan.

Matkareitti

Reittini kulki jotakuinkin Helsinki - Tallinna - Valga - Madona - Daugavpils - Vilna - Augustow - Lublin - Lviv - Mukacheve - Tiszafüred - Szolnok - Baja - Suza - Liberlandin vastaranta - Sombor - Subotica - Kiskunhalas - Cegléd - Kosice - Brest - Lida - Bauska - Riga - Pärnu - Tallinna - Helsinki. Kaupungin nimi ei suinkaan aina tarkoita, että siellä olisi käyty, vaan lähinnä että "sielläpäin on käyty".
Erkki jatkoi Suzasta (Kroatia) etelään ja kertoo omasta loppumatkastaan mitä kertoo kun kertoo, jos kertoo.
Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Valko-Venäjän läpi etelään päin, mutta sääolosuhteet ohjasivat meidät läntistä reittiä etelään. Valinta oli viisas: keli oli todella syvältä idempänä. On vaikea kuvitella montaa mukavampaa asiaa kuin tauoton räntäsade Valko-Venäjällä, mutta yritimme kuitenkin.

Matkareitti Liberlandiin ja takaisin

Päivä 1: Helsingistä Madonaan

Olimme sopineet treffit Länsisatamaan, ja saavuimme molemmat ajoissa ja varustettuina paikalle. Laivamatka sujui ongelmitta, samoin laivasta poistuminen. Sovimme että Erkki ottaa keulapaikan, hänellä kun oli TomTom Rider, jonka kartat olivat oikealta vuosituhannelta.
Tallinnassa oli kuivaa, mutta taivas näytti uhkaavalta, samoin sääennuste.
Heti Tallinnan jälkeen keli muuttuikin, ja loppupäivän saimme nauttia noin kahden asteen lämpötilasta, julmetusta sivutuulesta ja räntäsateesta. Onneksi varusteemme olivat ajan tasalla eikä hymy hyytynyt. Kokonaan.
Halusimme välttää tylsän Via Baltican rekkoineen ja ajoimme sen sijaan keskellä Viroa, missä liikenne oli vähäistä ja tiet aivan kelpoisia.
Illalla saavuimme Madonaan, jonka valitsimme pitkälti kaupungin mukavankuuloisen nimen perusteella. Majapaikka löytyi Tompan avustuksella, hotelli Madona. Muutaman eurokympin maksoi majoitus aamupaloineen siistissä huoneessa. Illalla kävimme etsimässä ja löytämässä ruokaa ja saimmekin mahamme täyteen hyvää ruokaa ja paikallista olutta. Pyörät lepäsivät hotellin edessä parkkipaikalla ilman erillistä kustannusta. Varuiksi pistimme pyörät lukkoketjulla kiinni toisiinsa. Kahden pyörän nostaminen kyytiin on paljon haastavampi operaatio kuin yhden kerrallaan.


Päivä 2: Madonasta Augustowiin

Aamulla kun pakkailimme laukkuja pyörien päälle, päätti poliisi sakottaa paikallista autoilijaa, joka oli ilmeisesti ajanut taajamassa liian kovaa, tai tehnyt jotain muuta yhtä hupsua. Poliisi jatkoi matkaansa eikä ollut meistä kiinnostunut. Miksi olisikaan ollut?
Matka jatkui kuivissa merkeissä, kunnes alkoi taas sataa. Tällä kertaa kuitenkin vain ajoittain ja pelkkää vettä, ei räntää.
Välttelimme isompia teitä, mutta siitäpä sitten seurasi hieman yllätyksiä, kuten tietöitä, joita suunnitellessa ei ollut ollut mielessä moottoripyöräliikenne. Onneksi pyöreitä nyrkin kokoisia murkuloita ei ollut sataa metriä pidempää pätkää. Kammottava kokemus, vaikka olimmekin matkaenduroilla matkassa.
Erkki: Kosminen työmaa alkoi pian Daugavpilsin jälkeen, ylitettyämme joen, ajettuamme vähän aikaa sen suuntaisesti ja käännyttyämme sitten etelään. Ihan muutaman kilsan päässä oli jo eka kosminen pätkä.

Vaikuttavin pätkä työmaata oli laakson ylitys. Puolivälissä oli rekka erehtynyt liian lähelle väliaikaisen tien reunaa ja kellahtanut kyljelleen. Ei ollut enää rekalla eikä rekan lastilla kiire minnekään.

Olimme hyvissä ajoin Augustowissa ja pistimme leirin pystyyn  hotellin Logosiin. Paikka on tuttu jo viime vuosituhannelta, joskin käynyt läpi massiivisen remontin ja varmaankin myös omistajan vaihdoksen. Siisti ja edullinen. Suosittelen. Monta kertaa on tuolla tullut nukuttua, mutta pari kertaa on joutunut valitsemaan toisen hotellin tai jopa leirintäalueen, Logos on suosittu, ja ihan syystä.
Illalla kävimme jo aiemmin tutuksi tulleessa paikassa ("Kaktusik") syömässä iltapalat, ihan siinä kanavan kupeessa. Hyvät safkat, mitä lie juustoa siinä oli runkona, eikä hinta matkabudjettia kaatanut.

Päivä 3: Augustowista Lviviin

Logosin aamupala saattoi olla reissun paras ja sen voimalla jaksoi ajaa kauas.
Satoi. Hitosti. Suurimman osan päivää. Olin pistänyt sadeasun huonosti ajoasun päälle, ja ajoasun kauluksesta tuli sitten vettä sisään ihan huolella. Olin polvia myöten märkä, kun illemmalla pääsin tilanteen tarkastamaan. Onneksi ruumiini lämmitti veden, eikä se niin pahasti häirinnyt kuin voisi luulla. Vaatteet tosin haisivat kuolemalta tämän koettelemuksen jälkeen, kun Puolan teitä peittevät hiven- ja muut aineet pääsivät kunnolla muhimaan märässä ja lämpimässä.
Ukrainan rajalla meni yllättävän kauan ja ilta ehti tulla ennenkuin ehdimme hotelliimme.
Ukrainan tiet yllättivät. Ilman varoitusmerkkejä oli tiellä satunnaisin välein satunnaisissa kohdissa syviä, teräväreunaisia ja leveitä uria. Asvaltti oli selkeästi jyrsitty pois odottamaan sitä että joku joskus tulee ja laittaa urantäydeltä tuoretta asvalttia. Oli aika jännää pimeässä varoittamatta ajaa tällaiseen, varsinkin kun visiiri oli päivän sateesta melkein läpinäkymättömän harmaa!
Hotellille saapuminen oli aika hupaisa. Itse olin joskus vajaa kymmenen vuotta sitten käynyt samalla bemarilla Lvivissä ja sattumalta osunut hotelli Lviviin. En tosin muistanut juuri muuta kuin näkymän bulevardille ja terassin, jossa kävin iltakaljan juomassa. Kun ajoimme hotellin parkkiin, tuli hieman dejavu-olo, mutten ollut ollenkaan varma, kun hotelli näytti erilaiselta, enkä muutenkaan aiemmasta käynnistä muistanut paljoakaan.
Kävi ilmi että hotelli oli sama, mutta sekin oli isolla rahalla remontoitu ja modernisoitu. Hyvän olivat tehneet. Parkkipaikka oli vartioitu ja hotellin takapihalla. Aiemman reissun pysäköinnistä minulla ei mitään muistikuvia enää ollutkaan.
Luottokortti kelpasi mainiosti ja respan neiti puhui hyvää englantia. Elämä on joskus helppoa ja mukavaa.
Nälkäisinä kävimme etsimään jotain syömistä, mutta ongelmaksi muodostui, ettei pankkiautomaatit antaneet meille rahaa, meillä ei ollut hrivnan hrivnaa eikä ainoa löytämämme ruokapaikka myynyt pankkikortilla eikä euroilla. Hätäpäissämme kävimme kysymässä apuja hotellin respasta, ja sieltä saimmekin 50 euron edestä paikallista rahaa. Pikainen ateria pikaruokapaikassa ja uni maittoi mainiosti. Ruokapaikassa oli paikallisia ihmisiä, jotka olivat nauttineet runsaasti virvokkeita ja nauttivat elämästään täysin rinnoin.

Päivä 4: Lepopäivä Lvivissä

Lvivissä vasta tajusin miten kova juttu on tämä nykyinen eurokotkotus, eli samalla hinnalla dataroumaus läpi EU:n. Olimme välillä kyselleet Waze-ohjelmalta ja iPuhelimen Maps-sovellukselta sitä ja tätä ja päivittäneet naamakirjaa kunnes ylitimme rajan Ukrainaan, jossa dataroumaus toki toimii, mutta maksaa 12.5 euroa per megatavu, eli yhden kuvan uppaaminen naamakirjaan kustantaisi parikymmentä euroa.
Sattumalta huomasin hotellin edessä Kievtel-operaattorin myyntikojun ja uteliaisuuttani kävin kysymässä tarjontaa. Tarkkaa hintaa en muista, mutta olisiko ollut noin 7 euroa sellainen sim-kortti, jossa on gigan tai parin datapaketti, sms:iä ja puheluita, lähinnä Ukrainan sisällä. Tottakai ostin, varsinkin kun matkassa oli ekstrakännykkä ihan tätä tarkoitusta varten.
Kojun myyjä sovitteli simmin iPuhelin 4S:n sisään ja *naps* vaan olin taas osa maailmaa. Loistavaa.
Vietimme turistipäivän Lvivissä kävellen ja shoppaillen ja kuvaillen sitä mitä näimme.
Erkillä oli Lvivissä merkittävä käyntikohde, eli erään museon kauppa, josta löytyikin melkein juuri sellainen sormus kuin mitä oltiin sattuneesta syystä vailla. Ostinpa minäkin sieltä jotain kotiinviemistä.
Hotellin vieressä oli muutama teltta pystyssä. Teltoissa luki vapaasti suomennettuna "kansallinen ruumis" tai jotain sinnepäin. Emme käyneet sen lähempänä, mutta huomasimme että telttojen takana oleva rakennus oli tarroitettu umpeen, ja joku oli spreijannut tarrojen päälle RUSBANKOVER, jolla on jotain syvempääkin merkitystä

Kirsikkalikööriä.Muistomerkki keskellä aukiota.

Päivä 5: Lvivistä Tiszafürediin

Eilisestä Erkki kirjoitti näin: Eilen illalla marssimme Lvivissä gruusialaiseen ravintolaan tyydyttämään Jussin saslikinnälkää, jonka keskikaupungilla kirkon kupeessa savuavat vartaat olivat jo päivällä herättäneet. Tarjoilijaksemme osui tumma ja kaunis kansallispukuinen taskuvenus joka palveli myös viereisen pöydän seuruetta.Satutteko muistamaan Ukrainan 2014 vallankumouksen yhteydestä rynnäkkökivääri kädessä virkavaltaa ja kansanedustajia uhkailevan pystyyn nostetun porsaan, joka lopulta tuli ammutuksi poliisin toimesta muistaakseni Rivnen suunnalla? Viereisen pöytäseurueen napamies muistutti suunnilleen tuota Afganistanin veteraania. Hetki hetkeltä humaltuneempana hän seisotti taskuvenustamme pöytänsä vieressä kertoen epämääräisiltä kuulostavia juttuja, nauraa höröttäen ja tarjoilijaa vaivihkaa käpälöiden.Vinkkasimme että olisimme valmiita tekemään tilauksen. Taskuvenus loi meihin pikaisen katseen jonka sisältö mitä ilmeisimmin oli, että ymmärrän hyvin mutta joudun nyt työni puolesta seisomaan tässä, yrittäkää ymmärtää.
Lopulta saimme tilauksen tehdyksi ja kävimme nauttimaan ateriaamme pohtien, onko taskuvenus kotioloissakin oikeasti noin suloinen vai kenties kammottava raivotar. Jussi edusti raivotarhypoteesia, minä halusin uskoa taskuvenuksesta hyvää.
Ravintolasta poistuessamme näimme hänet tupakalla mieskollegan seurassa ja nappasin valokuvan. Hotellissa valokuvaa tutkiessa taskuvenus näytti pahantuuliselta Göbbelsiltä joka puuskahtaa kollegalleen: voi kyrpä mitä äijiä, voi vittu mikä duuni.
Tänään Karpaattien vuoristoon saapuessa satoi ja mittari näytti +4 astetta, josta ilma korkeammalle noustessa vähitellen viileni. Seudun yli näkyi aivan hiljattain pyyhkäisseen lumikuuro. Puurajan korkeudella olisi voinut hiihdellä.
Vuorilta laskeutuessa sade lakkasi, ilma lämpeni ja arvelen voivani kohtalaisen varmasti väittää kylmien ajopäivien olevan nyt ohi. Harmeja se ei tietenkään pyyhkäise olemattomiin. Unkarin moottoritiellä tunsin nivusten korkeudella kevyen kosketuksen, kuin siihen olisi osunut lintu. Huoltoasemalla Jussi kysyi, putosiko minulta jotakin. Totesin jotain kenties pudonneen.
Se jokin osoittautui tankkilaukun läpinäkyvän kannen tarrakiinnityksen alta karanneeksi kännykäksi. Olen viimeisen puolentoista vuoden aikana onnistunut sirottelemaan taivaan tuuliin jo viisi kännykkää. Se käy vähitellen kalliiksi, ja identiteettini makaa nyt moottoritien pientareella jossain Nyíregyházan suunnalla, jollei sitä ole jo poimittu parempaan talteen.

Erkillä on tarinankertomisen lahjan lisäksi hieno taito löytää mukavat pienet tiet jotka kuitenkin yleensä vievät suunnilleen sinne minne ollaan menossa. Tänä päivänä löysimme illalla itsemme yllättävästä paikasta: majatalon nimi oli Patkos Motel, ja siellä tehdään herkullista pörkölttiä. Reilu annos hapankaalia, lammas-pörkölttiä, muutama mukillinen olutta ja yöpuulle. Vierashuone oli juuri sopivan viileä, kodikas ja siisti, vaikkakin hieman nuhjuisen oloinen. Eipä haitannut, kun peitot olivat paksut ja lämpimät.

Päivä 6: Tiszafüredista Suzaan

Heräilimme  siis maaseudulta, Budapestin itäpuolelta. Aamulla paikkailin nippusiteillä bemarin takalaukkutelinettä joka oli aiemmin antanut periksi Ukrainan teille. Tarpeeksi monta nippusidettä niin mikä tahansa pysyy kiinni missä tahansa!

Erkki kirjoitti tästä päivästä näin: Aamulla paistoi aurinko ja moottoripyöräletkat vappuhuristelivat majatalomme ohi. Oli kevät, ja päivällä tuli kesä. Kerroksia tuli tottumuksesta puetuksi ylle liikaa ja niitä kuorittiin päivän mittaan.TomTom, joka on osoittanut tuntevansa merkillistä vetoa kohti Budapestia, laitettiin hakemaan tilanteesta riippuen joko nopeinta tai suorinta reittiä kohti etelää. Niin mutta Budapest, ehdotti laite joka toisessa käänteessä. Mikä lie matkalaukku tai rakastettu sattunut sinne Tompalta jäämään.Rattoisaa matkavauhtia ylitimme Tisza-joen ja Tonavan, ohitimme viinitarhoja ja kyliä ja koiria ja mummoja ja vanhojapiikoja, salaattia ja sellerinjuurta, moikkailimme parveilevia motoristiveljiä ja -siskoja ja onnistuimme ihmeellisesti välttymään poliisin tutkaan ajamiselta.
Ei aikaakaan kun olimme Kroatiassa. Sitä ennen TomTom oli ohjannut meidät pellon laitaan ja sanonut: tuosta, siinä on tie. Jussi totesi, että vaikka olemme liikkeellä matkaenduroilla, rengasvalinta ei palvele tuon kilometrejä leveän pellon ylitystä, joten nuhtelimme Tomppaa narrauksesta ja palasimme kestopäällysteelle.
Hei, tämä on tosi kevyt päivitys, tänään ei tapahtunut oikeasti melkein mitään! Paitsi että yritimme maahan jota ei ole ja jonne pyrkijöitä Kroatialla on ollut tapana poimia säilöön alle vuorokaudeksi, ja illalliseksi saatiin niin valtavat ruoka-annokset ettei edes Jussi jaksanut syödä lautastaan tyhjäksi.
Huomenna tiemme eroavat. En tiedä minne lähden ja Jussi puhukoon omasta puolestaan. Onnea matkaan, sitä aina tarvitaan.

Kiitos toivotuksesta. Kroatian majatalo oli juuri hyvällä paikalla, myi juuri hyvää ruokaa ja juuri hyvää olutta. Kovin paljoa muuta ei sitten siinä nurkilla ollutkaan, joten päät tyynyihin ja unta palloon.

Päivä 7: Suzasta Liberlandin vastarannan kautta ... cegléd

Majapaikka tarjoili suolaiset ja lihapitoiset aamiaiset: leikkeleitä ja sen sellaista. Herkullista, kyllä, mutta kun koitan tuota suolaa vältellä .... Ilmeisesti on kyse tästä paikasta: https://www.tripadvisor.com/Hotel_Review-g3746024-d4583734-Reviews-Piros_Cizma_Guest_House-Knezevi_Vinogradi_Osijek_Baranja_County_Slavonia.html
Suosittelen etapiksi Liberlandin matkaajille. Palvelu on ystävällistä, hinnat kohdillaan ja taso ja sijainti muutenkin hyvä.
Majatalon vierestä löytyi kauppa, josta sain hankittua muun muassa vihkon, johon en sitten muistanut kirjoittaa sen enempää matkan tapahtumista, vaikka näin ajattelin tekeväni.



Päivä 8: cegléd - Tylava

Herättyäni koitin löytää uusia jarrupaloja BMW:n takapäähän. Löysin Ducati-tuotteita myyvän kaupan, ja arvelin että kun kerran sekä Ducati että BMW käyttää Brembo - jarruja, saattaisi kaupasta olla apuja. Myyjä tosin totesi "incompatible" ja meni jatkamaan mitä olikaan tekemässä.
Vedin sadekamat päälleni ja jatkoin pohjoista kohti.
Matkan varrella selvitin että Slovakian Kosicessa on BMW-huolto, heillä on jarrupalat hyllyssä ja olen tervetullut noutamaan palat.
Kun viimein pääsin Kosiceen, ottivat BMW:n sisään ja vaihtoivat palat odottaessa. 51 euroa palat ja työ. Ei voi valittaa vaan olla tyytyväinen. Kun myyjä kysyi, onko muita tarpeita, mietin pitkään ja totesin hiljaa mielessäni, että ehkäpä sitten kuitenkin teen itse sen tulossa olevan 110 000 km määräaikaishuollon, maksoin, ja jatkoin matkaa.


Päivä 9: Tylava - Wlodawa

Aamulla pakkailin ja nautin kylmät leikkeet aamupalaksi, kuten usein käy. Baanalle ja kohti koilista.
Erkki suositteli majataloa Wlodawan kaupungissa, lähellä Valko-Venäjän rajaa. Erkki kertoi myös kaupungissa olevan vanha synagooga muistona ajasta kun kaupungin asukkaista oli 70% juutalaisia. Jotain kummallista juutalaisille tapahtui, eikä heitä taida enää Wlodawassa olla.
Pääsin mukavassa kelissä läpi päivän Puolan etelärajalta itärajalle, eikä päivän aikana tapahtunut mitään sen ihmeempää. Apteekki myi särkylääkettä, onneksi, kas kun vasen olkapää ja vasen puoli niskasta oli aivan juntturassa ja kivisti. Ihan kelpoista lääkettä oli se.
Illalla oli kello niin paljon että en saanut enää ruokaa mistään, mutta sellaista se joskus on. Kannattaisi varmaan kantaa mukanaan vaikkapa Varustelekan MRI-annosta tällaisia tilanteita varten. Uni tuli silti.

Päivä 10: Wlodawa - Lida

Onneksi en pidä majataloa. Saattaisin nimittäin olla ihan yhtä tumpelo vieraiden kestitsemisen kanssa kuin tämän majatalon pitäjä. Ensin en löytänyt koko ruokailuhuonetta, sitten henkilökunta kuitenkin viittelöitsi minut oikeaan paikkaan ja tarjoili antimia. Hieman epäkäytännöllisessä järjestyksessä (ensin leivät, 10 minuuttia myöhemmin leikkeleet ja siihen malliin). Onneksi oli tarjolla nakkeja ja munia ja muuta sen sellaista. Ei jäänyt nälkä.
Rojut pyörän päälle ja pyörä kohti uutta seikkailua. Kiristin sivuseisontatuen kiinnityspultin, kun huomasin että se olisi sitä vailla.
Tiesittekö että Valko-Venäjällä on käytössä tietullijärjestelmä?
En minäkään, ennen kuin raja-asemalla huomasin aiheesta esitteet.
Kaikki tarpeellinen tieto löytyy täältlä: http://beltoll.by/index.php/en/
Pisin läpimeno 609 km. Kustannus per kilometri 0,04e/km
.. eli 25 euroa jos meinaa kulmasta kulmaan ajaa. Vaan ohjeissa ei ole moottoripyörän kuvaa.
The following categories of vehicles are also exempted from the electronic toll payment:
- motorbikes and motorcycles;"
http://belarusfacts.by/en/belarus/tourism/beltoll/

Se siitä. Sen sijaan saapumiseni Valko-Venäjälle olisi voinut mennä joustavamminkin. Ohitin, kuten tapana on, paritkymmenet autot raja-aseman jonossa ja kaikki sujuikin muuten ihan kohtuullisesti, mutta rajamies iski silmänsä minuun ja viittasi peltihalliin, jossa sitten käytiin sivulaukut, takalaukku, tankkilaukku ja taskujen sisältö läpi. Koirakin kävi tsekkaamassa, olisinko sattunut piilottamaan matkaani jotain herkkupaloja tai muuta mukavaa. Eipä löytynyt mitään kiintoisaa.
Sen sijaan Ukrainasta ostettu WC-paperirulla, jossa jokaiseen arkkiin on painettu Vladimir Putinin kuva ja kirjaimet PTN-PNH herätti hilpeyttä. Rajamies pyysi kaverinsakin katsomaan matkamuistoani. Yksi näistä kavereista kysyi, olenko sattumoisin Moskovaan menossa. Kiistin tällaisen suunnitelman, mutta silti meni toista tuntia kamoja purkaessa, esitellessä ja uudelleen pakatessa. Moottoripyörän ilmanpuhdistimen koteloonkin kurkkasivat, samoin kuin työkaluille varattuun tilaan takasatulan alla. Pölyistä oli.
Kun saavuin Valko-Venäjälle ilman mitään ennakkotietoa tai odotuksia, oli kiintoisaa pyörähtää Brestin kaupungilla ja ihailla muun muassa arkkitehtuuria ja monumentteja. Isoja aukioita, Leninkin oli päässyt patsaaksi asti!
Siistiä oli ja luottokortti toimi huoltoasemalla oikein sutjakkaasti. Polttoaineella oli hintaa noin 0.6 euroa litralta ja 95E oli yleisin mittarilaatu. Huoltoasema ei tuotetarjonnaltaan eronnut vaikkapa puolalaisesta serkustaan: limsaa ja suklaapatukkaa oli hyllyt väärällään.
Jatkoin pienempää, silti ihan mukavan kokoista tietä kohti pohjoista. Puolessavälissä maata päätin etsiä Lida-nimisestä kaupungista hotellin ja jatkaa seuraavana aamuna matkaa. Vaikka tiet olivat hyvät ja matka kulki, ei huvittanut jäädä raja-asemalle iltamyöhällä uudestaan pengottavaksi.
Lida löytyi ja Lidasta löytyi myös hotelli, sekin nimeltään Lida. Stojanka eli vartioitu parkki maksoi kaksi euroa. Äijän nukkupaikka siistissä huoneessa maksoi noin 60 euroa. Ennakkoon varaamalla vaikkapa Booking.comin kautta olisi säästänyt useamman kympin, vaan mitäpä näistä.
Iltakävelyllä kävin ja siemaisin paikallisen oluen pikaruokapaikan terassilla. Olut oli ihan kelpoista, tummaa, eikä maksanut euroa enempää.
Oli vähän väsy eikä yhtään huvittanut lähteä sen enempää "kylille".
Siistiä oli Valko-Venäjällä ja tiet olivat mainiot. En tiedä miltä hinnat tuntuvat paikallisista, mutta länkkärituristina ei pahemmin ahdistanut hintapolitiikka. Sen sijaan niskassa painoi viisumin takaraja ja muutenkin tuntui niskassa hieman paikallisen "kekkosen" katse.

Päivä 11: Lida - Pärnu

Lida-hotellin aamupala oli mieleenpainuva kokemus. 60+ euron hinnasta huolimatta ei majoitukseen sisältynyt aamupalaa, eikä heti ollut ilmeistä, mistä kahvia ja muuta aamulla saisi. Respan rouva opasti hotellin yhdeksänteen kerrokseen, jossa oli Kafe, jossa kielitaidoton rouva sai kuitenkin selvitettyä mitä olen vailla. Kylmiä leikkeleitä, yksi kananmuna, kahvia ja leipää. Maistui, kyllä, eikä ruoassa mitään vikaa ollut. Vasta kun olin jo kahvilan ulko-ovella, täti singahti perään ja selitti että maksaa pitäisi. No eihän minulla ollut kuin luottokortti, joka ei kahvilassa käynyt.
Muistin tässä vaiheessa että olin juuri tällaisia tilanteita varten vaihtanut kokonaiset 10 eurorahaa paikalliseksi valuutaksi rajalla, ja kaikkien helpotukseksi noin 20 belaruplaa löytyi lompakostani. Sain vaihtorahaakin, mutten ole niille vieläkään keksinyt käyttöä. Mitä tekisin belaruksen kopeekoilla? Aamupalalle tuli hintaa noin kuusi euroa, joka on varmaankin paikallisille iso raha.
Matka jatkui kohti rajaa läpi pitkin hyväpintaisia teitä, eikä muu liikenne ollut häiriöksi.
Yllättäen, parikymmentä kilometriä ennen rajaa oli tien varressa muutama poliisi, jotka viittoivat minut pysähdyksiin ja halusivat nähdä paperini. Ja juu, toisella poliiseista roikkui rennosti olalla AK-47. Toivottivat hyvää matkaa. Tai niin luulisin.
Valko-Venäjältä pois pääseminen sujui helpommin kuin sinne pääseminen, vaikkakin aiheutti suurta kummastusta rajavirkailijassa se, että olin matkalla transit-viisumilla moottoripyörän kanssa. "Mistä olet tulossa?" "Kroatiasta" "Minne olet menossa?" "Suomeen". "Niin mutta missä olet ollut Valko-Venäjällä?" "Brestissä ja Lidassa" "Niin mutta tämä on transit-viisumi" "Pitää paikkansa"
Rajavirkailija kutsui paikalle toisen rajavirkailijan ja selitti ongelmatilanteensa hänelle. Tämä, ilmeisesti esimies, naurahti ja sain selvää "Finskij. Normalna. Nje problem" tai jotain sinnepäin. Esimies näytti peukkua, hymyili ja viittasi eteenpäin.
Pääsin takaisin EU:n maaperälle, ja vaikken kovin suuri nykyisen EU:n fani olekaan, tuntui hienolta olla "melkein kuin kotona", paikassa jossa hommat toimii arvattavalla tavalla, vaikkei väki puhukaan samaa kieltä kuin minä.
Kaiken kaikkiaan Valko-Venäjästä ei silti jäänyt paha maku. Autolla en silti haluaisi välttämättä sinne mennä, koska rajojen ylitys kestää pahimmillaan todella kauan. Sama tosin koskee Ukrainaakin, mutta silti.
Saatan mennä toistekin, kun nyt tietää, mitä odottaa.
Pitkän ajopäivän jälkeen pääsin viimein Pärnuun, tuttua E64:stä pitkin. Jossain vaiheessa reissuja tulee useimmiten sellainen tunne että parasta olisi päästä suorahkoa tietä kotiin, ja kun kerran olin jo palaamassa, ei huvittanut kierrellä sen enempää.
Pärnun vakiopaikka, Aleksandri külalistemaja, oli täynnä suomalaisia motoristeja, joten booking.com löysi vaihtoehtoisen majapaikan Strand-hotellista. Hotelli on minua tasokkaampi, mutta enpä valittanut, semminkin kun hinta netistä ostettuna oli noin 60 euroa. Pärnussa oli ajokaudet avajaiset ja moottoripyöriä joka puolella. Jossain rannalla oli isot bileet, mutta minä menin nukkumaan.
Unta palloon, takana oli pitkä päivä.

Päivä 12: Pärnu - Espoo

Tuttu tie, mutta silti matkanteko tahmasi, oli väsy ja melkeinpä kylmä. Olin Tallinnassa jo alkuiltapäivästä, mutta ensimmäinen laiva johon pääsin kyytiin, lähti vasta 19:30 ja siinäpä sitten vietin päivän kävellen ympäri Tallinnaa. Oli sunnuntai, ja olisin käynyt parturissa, mutta en onnistunut löytämään avointa parturia.