maanantai 6. marraskuuta 2017

Status

Smart meni unille eilen. Ennen ajoa Lahden huitteille tsekkasin rengaspaineet. Olisi pitänyt tarkistaa jo kauan sitten... En kehtaa kertoa, paljonko oli paineita.

Vaan Cagivan kanssa tuli pieni lisäongelma. Celllogeja viritellessä onnistuin polttamaan yhden mittajohdon sulakkeen. Nyt sitten sain muistutuksen siitä että sulakkeet olisi hyvä olla hyvin käsillä, eikä niin että pitää purkaa paikkoja isosti paljon.

Lisäksi tajusin että mittareiden johdot ovat liian paksut. Lienee parasta vaihtaa ne ohuempiin sulakkeista eteenpäin. Hitto.

Olen printannut jokaisen palikan speksit ja manuaalit ja tavannut niitä. Näyttää tosiaan siltä että kaikki palikat kestävät sen 58 volttia mikä tuolle tulee olemaan akuston jännite.

Uusien akkujen ja johdotusten sovittelua.
Tajusin vasta nyt että tein tyhmästi kun laitoin AGM-akut 4S4P eli neljä akkua sarjaan ja neljä sarjaa rinnan. Olisi ollut paljon fiksumpaa laittaa ne 4P4S. Näin neljä rinnakkaista akkua olisi pitänyt huolta toisistaan, eikä niin että kaikki yksittäiset akut ovat oman onnensa nojassa.

Ei sillä enää niin väliä, taitavat olla kaikki vainaita, enkä muutenkaan enää halua AGM-tekniikkaan sekaantua. Vaan silti, jos joku blogia lukee, on iloinen asia jos jää jotain ajatuksia mieleen.

Ostin atk-säläkaupasta pari tuubia lämpötahnaa, kun en ole ihan varma, onko kontrollerin ja jäähdytyslevyn välissä nyt muuta kuin hyvää tahtoa.

Kristoffer vinkkasi tällaisesta:labralaturi Tolla sais ainakin jännitteen halutuksi.

Sain Kristofferilta lainaan taatusti ja tunnetusti ehjän kontaktorin. Sitä pitäisi ehtiä kokeilemaan lähipäivinä. Jos oma kontaktori todella on porsinut, pitää hankkia uusi. Ei ole valitettavasti Motonetin eikä Bilteman valikoimissa sellaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti