lauantai 13. kesäkuuta 2015

Mopolla liikenteesen

Tuli sitten sekin päivä eteen että rohkeasti lähdimme liikenteeseen.

Viritimme päälle Lidlistä ostetut PMR-radiopuhelimet (SilverCrest SPMR 8000 A1). Joku laki tai joku sellainen taitaa vaatia että opettajalta on puheyhteys opetettavaan opetuksen aikana. Kaipa tuon olisi voinut kännykälläkin ja sen handsfreellä tehdä, ehkä jopa helpommin, vaan kun nyt oli joskus tullut radiopuhelinpari hankittua, niin sovellettiin sitten sitä.
SilverCrestin mukana tuli korvanappi (-napit) ja vieläpä VOX-toiminen mikrofoni samassa johdossa. Sitä emme kuitenkaan kokeilleet. Nappi pysyi mitenkuten korvassa kun kypärän laittoi päähän.

Ei ole kovin ruuhkaa PMR-taajuuksilla. Radiota kokeillessa ja ajoa harjoitellessa ei kuulunut kenenkään muun juttuja.

Hienosti sujui ajohommat, yhtään suurempaa katastryyniä ei eteen tullut. Noin kilometrin jälkeen tosin peräämme kiirehti poliisimoottoripyörä kaikki visuaaliset ja auraaliset efektilaitteet väännettynä voimakkuudelle kymmenen, mutta poliisi ei ollut meistä kiinnostunut.
Ajelimme tutuisssa maisemissa Viherlaaksossa, Lähderannassa ja peräti Vantaalla asti.

Tehonpuuteongelma ilmeni valitettavasti taas.Alkumatkasta mopossa oli kaikki hevoset tallella, mutta loppumatkasta alkoi taas tehon vähyys vaivata. Mistä lie johtuu? Alipainehana on siis jo korvattu tyhmällä tavallisella hanalla ja kaasutin purettu, putsattu ja kasattu viimeksi eilen.

Edit: pari päivää myöhemmin: molemmat tallin skootterit (Piaggio Fly 50cc 4T, Qinggi Zoner V2) kulkevat niinkuin tehdas on tarkoittanut. Ota näistä nyt selvää...




Smart Roadster-Coupen ohjaamosta kuvattuna Qinggi ZonerV2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti